Miten aloittaa henkinen tie?
Askel1
Kun ihminen astuu henkiselle tielle hänellä avautuu uudet kanavat. Maailma alkaa näyttäytyä eri tavalla ja kaikella tuntuu olevan syy-yhteys suhteensa.
Silloin ihminen alkaa herkistyä enemmän omalle intuitiolle ja tehdä tietoisesti ratkaisuja. Ennen tätä hän on ollut automaatio ohjauksessa oman kohtalon mukaisesti.
Minulla avautui henkinen tie kymmenen vuotta sitten. Olin päivätyössä ja mietin mitä mielenkiintoista keksisin seuraavaksi elämään kunnes tietokeneen näytölle avautui kuin itsestään ihmisen henkistä anatomiaa käsittelevä kurssi.
Ensimmäinen askel on siis osallistua henkistä kehitystä käsittelevälle kurssille tai tapahtumaan. Tämä on yksi mahdollisuus.
Askel 2
Hyvänä lisänä on kaikki netistä saama informaatio ja sivustot mitkä käsittelevät valomaailmaa. Itseopiskelu on voimallisin keino kurssien ja tapahtumien lisäksi. Näin vedät puoleesi yhä enemmän samankaltaisia tapahtumia.
Askel3
Oma luovuus alkaa tässä vaiheessa puhjeta kukkaan niin voimakkaasti, että on hyvä suunnata energia itselle vahvaan osa-alueeseen.
On sitten blogin kirjoittaminen, maalaaminen, kehonrakentaminen, musiikin tekeminen tai mikä tahansa luova osa-alue.
Tärkeintä että toteutat itseäsi.
Ensin voi tehdä kirjoitelmia vaikka pöytälaatikkoon ja sitten parhaaksi katsomalleen sosiaalisen median kanavaan jos kokee asian tärkeäksi. Saa hyväksyntää rohkeudesta miten toteuttaa omaa luovuuttaan.
Askel4
Meditaatio, jooga, mindfullness.
Hiljentymistä omaan sisimpään.
Vahvistaa omaa elämänpolkua.
Kannattaa ottaa säännölliseen päivä ohjelmaan. Viiden minuutin meditaatio päivässä josta tulee arki käytäntö.
Tässä on ensiaskeleet henkiselle polulle.
Henkisen polun avautuessa, kun kokee jotain muuta kuin näkyvän maailman avautuu aivan uudenlaiseen näkökulmaan elämästä.
Askel5
Henkisyyden lisäksi tarvitaan järjestelmällistä itsensä kehittämistä markkinoinnin suhteen. Tämä on yleensä työelämä joka tukee omaa henkistä kehitystä tai ainakin tasapainottaa.
ainoastaan kohtaamalla muita ihmisiä kasvaa ihmisenä. Ihmisyys on inhimillistä.
Omat runot jotka kirjoitin yleensä sohvan kulmassa pelkälle ruutupaperille lyijykynä kädessä kokosin myöhemmin runokirjoiksi.
Oman luovuuden toteuttaminen palkitsee siinä ajassa paljon, kun saa tuottaa omia teoksiaan tai oman kehon kehittäminen.
Myöhemmin voi huomata miten paljon on luonut omasta luovuuden innostuksesta.
Luovuus tuottaa kaiken lisäksi iloa ja onnen tunnetta. Luovuuden kautta yleensä purkaa vaikeita asioita ja tunteita. Kun jäljelle jää tämän myötä tyhjä tila pystyy se täyttyä myönteisillä tunteilla.
Ohjaavan ohjauksen myötä pääsee tunteet purkautumaan hallitusti ja myönteisellä ja tarpeellisella tavalla. Asiat tulee käsiteltyä järjestelmällisesti ja saa kokea turvallisuuden tunnetta kokoajan.
Elämän perusohjeeksi voisi valita "valitse aina pelon sijasta luottamus" vaikka joskus pelolla tarvitaan suojelemaan omaa itseä. Silloin pelko on tarpeellista. Ylittäessä omia rajoja ja edetessä omassa elämässä pelon sijaan voi valita luottamuksen.
1. Mitä tekisin seuraavaksi!
2. Henkiset tapahtumat
3. Luovuus
4. Meditaatio
5. Työelämä
Uusi elämän paletti missä aukeaa omalle sisäiselle viisaudelle ja intuitiolle vahvemmin!
- Tiia
Kommentit
Lähetä kommentti